Saint-Gobain puhallusvillaa.fi

Tavoitteenasetannalla lisävipua asuntosijoittamiseen

Joulukuu on tavoitteenasetantakirjoitusten kulta-aikaa. Joululomien ylensyönnin ja laiskottelun jälkeen kuntosalien lattiat täyttyvät tammikuun alusta kuntoilutavoitteen asettaneista päättäväisistä “uudenvuodenlupailijoista”, jotka helmikuussa aloittavat “palautumisjakson” valmistautuen toukokuun “kesäksi rantakuntoon” -rypistykseen. Kuljen usein asuntosijoituksissani omia polkujani, joten mielestäni kesäkuu sopii hyvin ajankohdaksi kirjoittaa tavoitteenasetannasta. Tavoitteeni tälle kirjoitukselle on, että tavoitteenasetantaa jo harkinneet tai kokeilleet löytäisivät tästä muutaman idean, jolla joulukuussa asetetut ylevät tavoitteet käännetään konkreettiseksi toiminnaksi, jolla ne saavutetaan ja mielellään ylitetään.

Kirjoita tavoitteesi paperille tai digitaaliseen muotoon

Valtaosa tietää, kuinka tehottomia kokoukset ovat ja istuvat silti kiltisti useammassa tavoitteettomassa kokouksessa joka viikko. Samoin valtaosa tietää, että tavoitteet kannattaisi kirjoittaa mutta ei silti niin tee:

  • noin 80 %:lla ihmisistä ei ole tavoitteita
  • noin 15 %:lla on tavoitteita tai suunnitelmia mutta ne eivät ole kirjallisessa muodossa
  • alle 5 %:lla on kirjoitetut tavoitteet

Tuskin kukaan tähän asti lukeneista yllättyy, että tavoitteita omaavat henkilöt menestyvät paremmin ja kirjalliset tavoitteet omaavat henkilöt keskimäärin vielä paremmin. Toisaalta henkilöt, joilla ei ole tavoitteita, eivät koskaan epäonnistu niiden saavuttamisessa.

Jos saatat tavoitteet kirjalliseen muotoon, suosittelen niiden julkaisemista. Itse julkaisin vuoden 2016 tavoitteeni omassa “Ostan Asuntoja”-blogissani. Julkaise omasi vaikka FB-seinälläsi tai anna ne kolmelle kaverillesi. Siitä saa lisäpotkua, varsinkin jos tavoitekauden vaihtuessa päätät tehdä myös julkisen tilinpäätöksen.

Tee tavoitteista konkreettisia, jotta voit johtaa niistä toimenpiteitä

Osa tavoitteista varsinkin alussa voi jäädä yleisemmälle tasolle mutta mitä konkreettisemmaksi ne pystyy hiomaan sitä helpompi niistä on johtaa toimenpiteitä. “Aloitan kuntosalilla käynnin” -tavoite on aika yleisellä tasolla mutta “Nostan penkiltä 80 kg vuoden 2016 loppuun mennessä” on jo aika konkreettinen.

Asuntosijoittajana yksi tavoitteeni vuodelle 2016 on:

“Kasvatan asuntosijoitussalkkuani 250 000 €:lla siten, että asunnot ostetaan 15 % alle markkinahinnan 75 %:in velkavipua käyttäen”

Tästä tavoitteesta voi johtaa useamman konkreettisen toimenpiteen kuten esimerkiksi:

  • omaa rahaa pitää olla 53 000 €, joka saadaan esim. säästämällä nykyisten sijoitusasuntojen kassavirrat, kohdistamalla osakesalkun osingot asuntosijoittamiseen, myymällä osakkeita jne.
  • lainarahaa pitää olla 159 000 €, jota varten pitää varmistaa, että vakuudet ovat kunnossa, pitää päivittää materiaali pankkineuvotteluja varten, sopia tapaamiset pankkien kanssa jne.
  • asuntojen ostaminen 15 % alle markkinahinnan edellyttää toimenpiteitä, joilla löytyy sellaiset myyjät, joiden kanssa tällaisia kauppoja on mahdollista tehdä ja joiden intresseihin alle markkinahinnan myyminen sopii

Tavoitteiden asettamisen ei tarvitse liittyä rahaan. Minulla on myös tavoitteena kirjoittaa 18 blogikirjoitusta vuoden 2016 aikana eikä tähän tavoitteeseen liity taloudellisen hyödyn saavuttaminen.

Kirkasta tavoitteiden taustalla oleva “miksi”

Moni uudenvuodenlupaus jää toteutumatta sen takia, että niiden taustalta puuttuu motivaatiota parantava pohdinta “miksi” lupaus ylipäätään annetaan. Jos taustalle saa vielä intohimoa motivaatiota parantamaan, tavoitteiden saavuttamisen todennäköisyys kasvaa.

Asuntosijoittajan tavoitteenasetannan taustalla voi olla vaikka seuraavia “miksi” -pyrkimyksiä:

  • “pyrin saavuttamaan vuokratulojen avulla taloudellisen riippumattomuuden siten, että perheeni elintaso ei vaarannu palkkatuloon perustuvan työn mahdollisesta yllättävästä loppumisesta”
  • “pyrin saavuttamaan vuokratulojen ja palkkatulojen yhdistelmän avulla tilanteen, jossa voin eläkkeelle jäätyäni ylläpitää kaupunkiasunnon lisäksi kesämökkiä ja ulkomaan lomaosaketta ulkopuolista apua hyödyntäen, jotta minulle jää aikaa kalastamiselle/golfin peluulle/lukemiselle/lapsenlapsille/laskettelulle jne.”
  • “pyrin saavuttamaan vuokratulojen avulla varallisuuden, joka mahdollistaa minulle tärkeän mummolan kunnostamisen ja ylläpidon, jotta voin luovuttaa sen seuraavalle sukupolvelle nykyistä paremmassa kunnossa”
  • “pyrin saavuttamaan sellaisen taloudellisen riippumattomuuden, että voin ympäri vuoden nauttia auringon lämmöstä ja valosta”
  • “pyrin saavuttamaan sellaisen taloudellisen riippumattomuuden, että voin viettää 6 kuukautta vuodessa avustusjärjestöjen vapaaehtoistyöntekijänä”

Kun “miksi” on itselle tärkeistä asioista johdettu, motivaatio tavoitteiden saavuttamisen edellyttämien toimenpiteiden toteuttamiseksi on parempi. Itselleni pelkän vuokrasopimuksen solmiminen tuntuu “diilin clousaamiselta”, jonka tuoma mielihyvä maksimoituu, kun ensimmäinen uuden vuokralaisen maksama vuokra kilahtaa tilille. Mikäli et suhtaudu asuntosijoittamiseen yhtä intohimoisesti tai vuokralaisten kanssa asiointi tuntuu jopa vastenmieliseltä, asuntosijoittaminen voi silti olla hyvä vaihtoehto pelkästään keinona varallisuustavoitteeseen pääsemiseksi. Toki esim. vuokravälittäjien käyttö syö tuottoa ja hidastaa tältä osin tavoitteiden toteutumista.

Aseta maali

Asuntosijoittaminen on hidas tie rikastumiseen mutta suhteellisen varma tie vaurastumiseen eli pitkäjänteisyys sopii asuntosijoittajan yhdeksi luonteenpiirteeksi mainiosti. Vaikka vuoden 2016 tavoitteeni toteutuisikin, sillä ei vielä tyydytettäisi esim. edellä mainitsemiani “miksi” -pyrkimyksiä. Siksi pitää asettaa konkreettisia, pidemmän ajan päässä olevia maaleja, joita kohti esimerkiksi vuosittain asetettavilla tavoitteilla ja toteuttamisella pyritään.

Asuntosijoittajalla tällainen maali voisi esimerkiksi olla: “Haluan vuokratuloista 10 000 € positiivista kassavirtaa kuukaudessa ennen veroja”. Tällainen summa voi olla 4-lapsiselle mikroautourheilua harrastavalle perheelle liian alhainen tai yksin matkustavalle sinkulle enemmän kuin tarpeeksi. Oleellista on se, että maali, miksi maaliin pyritään ja millä konkreettisilla tavoitteilla matkaa kuljetaan ovat keskenään samansuuntaisia.

Tavoite, suunnittelu, toteutus… älä unohda seurantaa

Tämä manageerausoppien perusyhteys on monille tuttu. Sitä myös joskus halveksitaan “sitä saa mitä mittaa” -kommenteilla. Positiivisesti käännettynä tavoitteisiin pääsemistä auttaa, kun mittaa juuri niiden toteutumista. Mittaaminen ei ole itseisarvo vaan mittaamisella todetaan poikkeamat matkalla kohti tavoitetta. Tarvittaessa mittausten tulosten perusteella tehdään korjaavia toimenpiteitä.

Mittausta voi suorittaa viikko- tai kuukausitasolla mutta nämä kalenteriin pohjautuvat mittausjaksot eivät ole perustuslaissa määriteltyjä. Myöskään tavoitteiden asetantaa ei ole missään määritelty, että se pitäisi tehdä vuodeksi kerrallaan tai että juuri joulukuussa tulee asettaa tavoitteet seuraavaksi vuodeksi eteenpäin. Itse käyn tavoitteita läpi vähintään kerran viikossa ja johdan niistä viikon toimenpiteet, joiden toteutumista seuraan päivittäin. Tähän menee 5-10 minuuttia päivässä ja kerran viikossa 15 minuuttia, kun kertaan kuluneen viikon ja mietin tulevaa.

Minulle asuntosalkun kasvattamisen tavoitejaksona vuosi on tällä hetkellä sopivan mittainen. Ensimmäisiä asuntoja ostaessani tahti ei suinkaan ollut vähintään vuosi per asunto vaan hitaampi. Viime vuonna saavutin tavoitteeni kesäkuuhun mennessä ja loppuvuonna en ostanut yhtään asuntoa. Tänäkin vuonna olen jo ylittänyt tavoitteeni mutta kaksi lisäkauppaa on silti työn alla. Ensi vuoden tavoite on jo aktiivisessa mietinnässä. Maalikin on siirtynyt aikajanalla paria vuotta lähemmäksi.

Asuntosalkun kasvattamistavoitteen täyttymisen vastapainona 18 blogikirjoituksen vuositavoitteesta olen jäänyt jälkeen. Tammi-huhtikuussa sain aikaiseksi tavoitteen mukaiset 6 kirjoitusta mutta toukokuussa en yhtään. Tämä on kesäkuun toinen kirjoitus eli kirimistä vielä  riittää.

Aseta tavoitteita monipuolisesti ja suhtaudu elämän muutoksiin joustavasti

Elämä ei ole pelkkää asuntosijoittamista, vaikka minua se sekä innostaa että kiinnostaa valtavasti. Itselläni kesti aika pitkään, että aloitin asettamaan tavoitteita myös minulle muiden ei-euroissa mitattavien tärkeiden asioiden kohdalle kuten terveys, oppiminen ja perhe. Asuntosijoittamista työelämän ohessa harjoittaville työpaikkaan liittyviä tavoitteita voi tulla automaattisesti työnantajan toimesta. Urheilu tai kuntoilu, elämäntapa, hyväntekeväisyys, parisuhde, henkisyys tai uskonto jne. voivat myös olla tavoitteenasettamisen arvoisia tärkeitä elämän alueita, jotka laiminlyömällä voi tuhota pelkästään työntekoon ja/tai sijoittamiseen liittyvien tavoitteiden saavuttamisen ilon.

Kakskymppisenä sijoittajana minulle oli 3 selkeätä maalia, joita kohti sijoittamisella pyrin: vene, Porsche ja Mersu. 33-vuotiaana näin sijoittamisen maalin kirkkaana taloudellisena riippumattomuutena ja vapaan cityelämän maailman metropoleissa matkustellen, johon vene ja kalliit autot eivät mitenkään sopineet. Nyt kirjoitan tätä tyytyväisenä keittiön pöydän ääressä maalla kiitollisena siitä, että saimme “lasten hyvinvointi” -tavoitteeseen liittyvän muutaman viikon vaivanneen ongelman ratkaistua. Matkan varrella sijoittaminen on muuttunut palkkatyön ohessa tapahtuvasta osakesijoittamisesta pitkäjänteiseksi asuntosijoittamiseksi. Tavoitteenasetanta on aina pysynyt matkalla mukana.

Harri Huru0 Posts

Kirjoittaja on harjoittanut “osta ja pidä” -asuntosijoittamista yli 10 vuotta. Hän on positiivisen kassavirran tavoittelija, joka tarkastelee asuntosijoittamista sekä kannattavuuden parantamisen että vuokranantajana toimimisen näkökulmista. Hän on innostunut opettelemaan ja hyödyntämään internetiä ja sosiaalista mediaa asuntosijoitustoiminnassaan. Myös sisustus ja remontointi kiinnostavat.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen.
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää