Onnen lähteillä

” I am the happiest sauna designer on Earth!” Näin innokkaasti esittelin itseni, kun tällä viikolla olin mukana Kasvu Open -liikeideakilpailussa. Minä, maailman onnellisin saunasuunnittelija saan asua ja tehdä töitä Suomessa, maailman onnellisemmaksi rankatussa maassa.

Saunomisen lisäksi yksi rakkaimmista harrastuksistani on aina ollut matkustaminen. Viihdynkin maailmalla jo niin hyvin, että suunnittelen tulevaisuudessa viettäväni talvet räntäsadepakolaisena jossain kaukaisessa kolkassa. Teen siellä töitäni samaan iloiseen tyyliin kuin nyt, mutta valosta ja lämmöstä nautiskellen.

Ulkomaille töihin meno onkin ihan muuta kuin pitkä lomareissu. Sen verran olen asiaa ehtinyt jo kokeilla. Tulevassa kakkoskotimaassani tehdään pitkää työpäivää. Aurinko ja lämpö kun houkuttaa muitakin vilukissoja, ja kilpailu työelämässä on erittäin kovaa. Tästä johtuen omaan työssä jaksamiseen on jaksettava panostaa paljon. Minulle tämä tarkoittaa liikuntaa, lepoa ja säännöllistä saunomista.

Tosiasiat puhuvat puolestaan, mutta mistä kiikastaa?

Me suomalaisethan olemme aina tienneet sen, mitä muu maailma vasta opettelee: saunominen on ihan mahdottoman terveellistä puuhaa kaiken ikäisille. Olemme osanneet ammentaa saunan löylyistä hyvää oloa jo vuosituhansien ajan.  Suomalaista saunaa ehdotetaankin nyt liitettäväksi Unescon aineettoman maailmaperinnön luetteloon, eikä syyttä.

Säännöllinen saunominen alentaa dementiariskiä ja pienentää äkillisen sydänkohtauksen todennäköisyyttä. Saunominen on myös terveellistä iholle; se parantaa ihon kosteudenpidätyskykyä. Monet psoriaatikotkin hyötyvät saunomisesta. Saunan vaikutus stressin alentajana on sekin tieteellisesti todistettu.  Miksi suomalaiset saunat eivät sitten maailmalla ole lyöneet itseään isosti läpi? Meillähän on kaiken järjen mukaan jo tuhansia vuosia ollut käsissämme valtavan vientipotentiaalin omaava terveystuote. Tämä asia on viimeisen vuoden ajan mietityttänyt minua oikein huolella. Päätin alkaa selvittää, mistä saunahattu puristaa.

Mökkirannasta hiekka-aavikolle

Olen siis jo monta vuotta haeskellut talvikotia lämpimän ilmanalan maista ja samalla tarkkaillut, miten sikäläiset ihmiset arkeaan ja vapaa-aikaansa viettävät. Saunoja maailmalta kyllä löytyy, mutta niiden laatu ei meikäläisittäin kovin hääviltä näytä. Toimivan ilmanvaihdon järjestäminen näyttäisi olevan se isoin murhe. Ja tästä se idea sitten lähti: Mitä jos suunnittelen teknisesti hyvin toimivan suomalaisen saunan, mutta soveltaen sitä paikallisen kulttuurin mieltymysten mukaisesti?  Jostain syystä kaikki Suomesta maailmalle myytävät saunat näyttävät aika samanlaisilta. Meikäläinen mökkirantaidylli ja -estetiikka ei kuitenkaan hivele ihmistä, joka rentoutuu hiekkadyynien havinaa kuunnellen. Huopahatut ja paksut froteetakit, niillä on paikkansa. Se paikka vain ei ole sillä missä kesät kärvistellään 50 lämpöasteen armoilla.

Kylmä sauna kaunistaa

Sauna on yksi talon kalleimmista huoneista, mutta silti sitä käytetään varsinaiseen tarkoitukseensa vain pari tuntia viikossa. Tästä lähtökohdasta aloin nyt suunnitella hyvinvointihuonetta, jota käytetään joogaan, pilatekseen tai vaikka meditointiin, mitä nyt kukakin haluaa.  Tämän ”kylmäkäytön” lisäksi tila toimii myös täysverisenä saunana, kun kiuas napsautetaan päälle. Tällä tuotteella olemme nyt sitten mukana Suomen suurimmassa liikeideakilpailussa, jossa etsitään uusia vientituotteita hyvinvointiin. Loppuvuodesta sitten tiedämme miten suomalainen sauna 2.0 otetaan vastaan Dubain luksushotellimarkkinoilla, jonne suuntaamme kaupankäyntiin sadan muun suomalaisfirman kanssa.

Suomi on maailman onnellisin maa, jonka hyvistä asioista voimme saada aikaa vaikka minkälaista vientitoimintaa. Pidetään silmät auki maailmalla ja annetaan mielikuvituksen lentää.

Susanna Halla0 Posts

Kirjoittaja on sisustusarkkitehti joka rakastaa rakennettua kaupunkiympäristöä, harrastaa triathlonia ja unelmoi vielä joskus asuvansa siellä missä pippuri kasvaa.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti