Saint-Gobain puhallusvillaa.fi

Huonoa asiakaspalvelua LVI-urakoitsijalta

Tätä kirjoittaessa pinna on kireällä. Ulkona pakastaa ja sisällä lämpö laskee. Huoneiston patterit ovat kylminä ja urakoitsija ei vastaa puhelimeen. Kylmä yö tulossa meidän taloyhtiöön.

Taloyhtiössä päätettiin toteuttaa lämmönjakokoneen sekä patteriventtiilien uusiminen. Samalla myös patteriverkosto tasapainotetaan. Urakan piti alkaa jo alkusyksystä. Perjantaina saimme urakoitsijalta tiedon, että urakka alkaa maanantaina. Heti tuli tunne, että miksi näin lyhyellä varoitusajalla toimitaan. Urakka ei voi muuta kuin mennä pieleen.

Urakasta tiedotettiin, että tulossa on lyhyitä katkoja lämmitykseen. No lyhyt on suhteellinen käsite…. Voihan se olla vuorokausikin. Tällä hetkellä huoneistossa on noin 18 astetta lämmintä. Ihan tällaista en olisi odottanut tulevan.

Illan aikana olen yrittänyt tavoittaa urakoitsijaa puhelimella, tekstiviestillä ja sähköpostilla, tuloksetta. Huoltoyhtiö vastasi heti, mutta ovat kädettömiä kun eivät tiedä mitä talossa on tehty. Eli odotamme aamuun.

Miksi asiakaspalvelu on niin vaikeaa?

Monelle yritykselle varsinkin taloyhtiömaailmassa viestiminen ja asiakaspalvelu tuntuvat edelleenkin olevan erittäin hankalia asioita. Nytkin urakoitsijan tiedottaminen on paperilappuina ovissa, ei edes huoneistoihin jaettuina tiedotteina. Ja kun hänelle soittaa, niin hän ei vastaa. Vähemmästäkin luottamus hänen (ammatti)taitoonsa karisee. Mitä tahansa palvelua itse yksityishenkilönä ostaessani en todellakaan toista kertaa käytä palvelua, johon olen pettynyt. Näissä taloyhtiöhankinnoissa onneksi ei tarvitsee pariin vuosikymmeneen tehdä uutta hankintaa.

Viimeksi ikkunaremontissa jouduin pettymään asennusporukan hälläväliä-asenteeseen. Huoneisto oli kuin myrskyn jälkeen ja viikonloppuvapaalle oli lähdetty sopivasti hommat kesken jätettyinä. Siinä sitten katselin ylitse pursunnutta uretaania viikonlopun ajan ja olisin mielelläni avannut ikkunan, mutta kahvat asennettiin vasta maanantaina. Ja kummasti keittiöradioni vaihtoi tuolloin kanavaa itsestään ja valkoiseen pintaan ilmestyi mustia sormenjälkiä. Asentajat siihen eivät kuulemma olleet koskeneet, joten ilmeisesti kotonani kummittelee…

Mitä tilaaja sitten voi tehdä? Pyytää referenssejä, luottaa suunnittelijan ja isännöitsijän ammattitaitoon urakoitsijan valinnassa. Nyt isännöitsijän ja suunnittelijan luottofirma ei meille ainakaan itsestään kovin luotettavaa kuvaa anna. Reklamoida pitää, kun palvelu ei vastaa tilattua. Pohjalaisena olen tottunut sanomahan asiat suorahan. Jos jokin on pielessä, niin silloin asia nostetaan pyödälle. Ristus notta!

Urakoitsijan olisi hyvä itsekin asettua välillä tilaajan rooliin. Haluaisitko itse nukkua kylmässä kodissa toppatakki päällä? Viettäisitkö itse mielelläsi juhlapyhää pursuavaa uretaania katsellessa? Haluaisitko lähteä etsimään puhelinnumeroa jostain ulko-ovesta ja mitäpä tykkäisit, kun sinulle ei vastata. Mietipä sitä. Olisitko tyytyväinen saamaasi palveluun ja ostaisitko palvelun uudelleen? Niinpä.

Mervi Ala-Prinkkilä1423 Posts

Kirjoittaja on 41-vuotias Suomen Kiinteistölehden verkkotuottaja ja toimittaja, joka toimii taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana Etu-Töölössä Helsingissä. Harrastuksiin kuuluu muun muassa vapaa-ajan asunnon kunnostus ja marttailu.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen.
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää