Saint-Gobain puhallusvillaa.fi

Euroopan kiharainen yhdentyminen eli kertokaa jotain uutta

EU juhlii 60-vuotispäiviään. Ajanlasku alkaa Euroopan talousyhteisön EEC:n synnystä 1957. Yhtä hyvin se voisi alkaa jo Euroopan Hiili- ja teräsyhteisön perustamisesta 1951. Siihen kuuluivat samat kuusi maata kuin alkuperäiseen EEC:hen. Kolmas vaihtoehto olisi nykyisen Euroopan unionin synty 1993. No, tähän pätee sama kuin entisajan filmidiivojen syntymävuosiin: juhlakalu päättää itse.

Jos kirjavat vaalitulokset saavat epätietoiseksi yhdentymisen tulevaisuudesta, voi lohduttautua kertaamalla historiaa. Ei se meno niin suoraviivaista ollut ennenkään.

EEC:n alku oli paljolti kahden vanhan herran, Charles de Gaullen (Ranskan pääministeri 1958–59 ja presidentti 1959–69) ja Konrad Adenauerin (Länsi-Saksan liittokansleri 1949–63) hoteissa, vaikka he eivät olleet yhdentymisen ensimmäisiä kehittelijöitä.

Legendojen mukaan he tapasivat De Gaullen maaseutuasunnolla, joivat talon omaa punaviiniä ja sammuttivat huolellisesti valot poistuessaan huoneesta toiseen. Ratkoen siinä ohessa Euroopan kohtalonkysymyksiä, osin vieläkin tuntuvalla tavalla.

1961 hakivat Iso-Britannia, Irlanti, Tanska ja Norja jäsenyyttä. De Gaullelle Iso-Britannia oli USA:n Troijan hevonen. Hän ei suostunut brittien tuloon ja kaikkien neljän maan hakuprosessit raukesivat vähitellen. Eivät britit itsekään olleet yksimielisiä EEC-jäsenyydestä. Monet saarivaltiossa tunsivat helpotusta, kun Ranska torjui heidän hallituksensa hölmön hankkeen.

De Gaulle kiukutteli myös maatalouspolitiikkaan ja jäsenmaiden omaan päätösvaltaan liittyen. Uhkasi jopa viedä Ranskan pois järjestöstä tai ainakin käytännön yhteistyöstä, ellei Ranskaa kuunnella (tai totella).

Me varttuneemmat muistamme vielä EFTA:n. Sen perustivat 1960 maat, jotka eivät halunneet EEC:hen ja/tai pelkäsivät, ettei niitä sinne huolittaisi. Perustajajäseninä oli Iso-Britannia ja sen kauppakavereita sekä puolueettomuutensa varjelijoita: brittien lisäksi Tanska, Ruotsi, Itävalta, Norja, Portugali ja Sveitsi.

Seuraavana vuonna Suomesta tuli EFTA:n liitännäisjäsen. Suomi ei voinut liittyä täysjäseneksi Neuvostoliiton epäluulojen takia, mutta myös koska Suomelle tärkeän idänkaupan oli saatava vastaavat edut. Suomesta tuli täysjäsen 1986.

Islanti liittyi EFTA:an 1970 – ja vielä 1991 Liechtenstein, koska halusi linkin Euroopan talousalueeseen ETA:an.  EFTA:n jäseniä ovat yhä Norja, Islanti, Sveitsi ja Liechtenstein.

Kun De Gaullesta aika jätti, kolmesta EFTA:n jäsenestä, Iso-Britanniasta, Irlannista ja Tanskasta, tuli EEC:n jäseniä sitkeiden neuvottelujen jälkeen 1973. Norja oli neuvotellut jäsenyydestä, mutta kansanäänestyksen tuloksena ei liittynytkään.

Silloin hyvin tärkeän kauppakumppanimme Ison-Britannian vaihdettua leiriä oli Suomen ratkaistava EEC-suhteensa. 1974 alussa tulikin voimaan vapaakauppasopimus.

Vuoden 1995 alussa Suomesta, Ruotsista ja Itävallasta tuli EU:n jäseniä. Norjalaiset hylkäsivät kansanäänestyksessä tämänkin liittymisen.

Niin että missä opetus? Jos sellainen löytyy, se on ehkä ”otetaan lunkisti”. Brexit ja Ranskan presidentinvaalien aloituskierroksen yli 40 % äänisaalis EU-eroa kannattaville ehdokkaille eivät ole maailman loppu. Eivät edes nykyisen maailman loppu, vaikka madame Le Pen niin ennusti.

Jukka Siren225 Posts

Kirjoittaja on Suomen Kiinteistölehden 63-vuotias toimituspäällikkö, jonka harrastuksena keväästä syksyyn on merellä liikkuminen hitaasti kajakilla tai vähän nopeammin 45-vuotiaalla veneellä. Oikean talven koittaessa sitten suksilla.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen.
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää