Asukasmuutostöiden kirous ja autuus

Edellisessä elämässäni työskentelin muutostyöinsinöörinä isossa rakennusliikkeessä. Kun asiakas osti uuden asunnon, minun työni oli suunnitella ne asukaskohtaiset muutokset, jotka oli mahdollista toteuttaa rakennusaikana. Kaikkeen kun ei mitenkään voitu suostua.

Muistan eräänkin vanhemman herran, joka olisi halunnut rakennuttaa kerrostalon parvekkeelle avotakan. Hän olisi halunnut savustella siellä kalaa. Jouduin myös tuottamaan pettymyksen nuorelle parille, joka olisi halunnut poreammeen makuuhuoneeseensa. No, suurensimme kylpyhuonetta ja kompromissista tuli hyvin tyylikäs.

Useimmiten teimme rakentajien kanssa hienoa työtä ja asiakkaat olivat erittäin tyytyväisiä persoonallisiin ratkaisuihinsa. Silti joskus kävi niinkin, että asiakas suuttui, kun ei itse saanut vapaasti valita keittiötoimittajaa tai kylpyhuoneen hanoja, vaan valinnat oli tehtävä rakentajan määrittelemän tavarantoimittajan tuotteista. Tämä johti siihen, että muuttopäivänä kaikki uuden kodin kiintokalusteet kannettiin siirtolavalle ja tilalle asennettiin asukkaan itse tilaamat kalusteet. Se tuntui kurjalta.

Asukasmuutostöiden toteuttamismahdollisuudet ja hankaluudet perustuvat rakennushankkeen prosesseihin ja niiden sujuvuuteen. Kohteelle on ennakkoon määritelty tietyt vakiot, ja kaikki poikkeamat vakiosta ovat riski urakoitsijalle. Harmi vaan, että juuri nämä asukkaiden itse tekemät valinnat ovat juuri niitä asioita joihin ollaan loppupelissä kaikkein tyytyväisimpiä! Rakennusliikkeet tietävät tämän, ja pääsääntöisesti asukasmuutostöiden hyvään hoitoon halutaan panostaa. Mutta aina näin ei ole. Valitettavasti myös sellaista tapahtuu, että asukas yritetään saada ymmärtämään oma parhaansa hinnoittelemalla pienimmätkin muutokset pilviin. Aihe on erittäin arka, mutta ongelma on todellinen, niin uudiskohteissa kuin saneerauspuolella.

Nykyisessä työssäni itsenäisenä yrittäjänä suunnittelen uudiskohteita, mutta pääosin kuitenkin korjausrakennuskohteiden muutoksia. Pari viikkoa sitten törmäsin tilanteeseen, että asiakas oli ostanut kodin talosta, jonka käyttövesiputket oli juuri uusittu. Remontti oli toteutettu urakoitsijan kannalta helpoimmalla ja nopeimmalla tavalla: vetämällä putket pintavetona ja jättämällä koteloinnit tekemättä. Miten helppoa olisikaan ollut purkaa eteisen ja kylpyhuoneen alakatot ja uusia samalla myös huono valaistus?  Korjaustöihin tuli sattumalta sama putkimies, joka oli ennen joulua putket kattoon asentanut. Asia harmitti häntäkin.

Viisas taloyhtiö kartoittaa asukasmuutostöiden tarpeen huoneistokohtaisesti jo silloin kun putkiremontin hankesuunnittelu alkaa. Siten asumismukavuutta ja tyytyväisyyttä parantavat muutostyöt saadaan mukaan suunnitelmiin, niihin kuluva aika ennakoitua ja kustannusvaikutus hinnoiteltua oikein.

Jokainen ymmärtää, että tietyt asiat on kaikessa rakentamisessa vakioitava. Muuten homma olisi ihan mahdotonta. Uudistuotannon ja korjausrakentamisen ero on kuitenkin kuin yö ja päivä. Siksi kaikkia asukasmuutostöitäkään ei voida suunnitella ja johtaa samalla kaavalla, vaan siihen on kehitettävä uusia, paremmin asukkaan tarpeet huomioivia menetelmiä.

Susanna Halla0 Posts

Kirjoittaja on sisustusarkkitehti joka rakastaa rakennettua kaupunkiympäristöä, harrastaa triathlonia ja unelmoi vielä joskus asuvansa siellä missä pippuri kasvaa.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Kirjaudu

Tervetuloa! Kirjaudu sisään tunnuksillasi

Muista kirjautumiseni Unohtuiko salasana?

Lost Password

Kiinteistölehti

Kiinteistölehti