Kun Suomen Kiinteistölehti vuonna 1925 Talonomistajain lehtenä otti hentoja ensi askeleitaan, ei kukaan aavistanut, minkälainen on Suomi, jossa lehti 85 vuotta myöhemmin viettää juhlavuottaan.
Jos tuon ajan lukijalle olisi ennustanut vuoden 2010 todellisuutta ja vaikka päivitellyt taloudellista taantumaa tai kiristyneiden energiansäästövaatimusten ja korjausrakentamisen kasvun tuomia haasteita kautta, olisi tuollaisen artikkelin sisältänyt julkaisu epäilemättä turhana haihattelijana päätynyt kakluuniin.
Suomen Kiinteistölehden lukijat ovatkin aina vaatineet lehdeltään hyödyllistä ja ajankohtaista sisältöä. Sitä lehti on myös tarjonnut, ja vaikka ajat ovat nyt erilaiset, on lehden sisältö vuosikymmenestä toiseen pysynyt pohjimmiltaan samana. Onhan Suomen Kiinteistölehden vastustama synti aina ollut huono ja välinpitämätön kiinteistönpito ja ilosanoma puolestaan hyvä kiinteistönpito kaikkine positiivisine seurauksineen.
Kuitenkin niin kiinteistöt, niiden hoito, lainsäädäntö kuin koko ympäröivä maailma ovat vuosien saatossa muuttuneet ja muuttuvat yhä. Niiden seuraamisessa Suomen Kiinteistölehti on ollut ja haluaa myös jatkossa olla luotettava kumppani, joka pitää lukijansa ajan tasalla muutoksissa, jotka hänen kannaltaan ovat merkittäviä.
Suomi on aikakauslehtien luvattu maa, jossa asiaansa keskittyvillä julkaisuilla on aina paikkansa. Toki nykytekniikka on tuonut tiedonvälitykseen monta lisämaustetta ja tärkeää elementtiä. Teknistä termiä hyödyntäen voisi kuitenkin sanoa, että käyttöliittymänä aikakauslehti on yhä verraton. Se on kompakti, kulkee hyvin mukana, ei vilku eikä säteile, ei värise eikä kilise väärällä hetkellä. Se ei myöskään ”kaadu”, eikä sitä tarvitse ladata uudelleen. Sen akut eivät tyhjene juuri kesken kiihkeimmän lukukokemuksen ja surffaaminen sen sivuilla on helppoa.
Surffaamisen helpottamiseksi Suomen Kiinteistölehti on uudistanut ilmettään. Tavoitteena on ollut visuaalisten elementtien yksinkertaistaminen ja harmonisoiminen, jotta lehden sisältämä ajankohtainen tieto välittyisi entistä paremmin sinulle, hyvä lukija.
Asko Sirkiä