Avoimien työpaikkojen määrä siivousalalla kääntyi laskuun helmikuussa 2008. Nyt työttömiä siivoojia on viisi kertaa enemmän kuin avoimia työpaikkoja.
Tilanne selittyy talouden laskusuhdanteella. Vaikka siivota pitää aina, niin tuotantolaitosten seisokit ja rakentamisen vähentyminen ovat verottaneet töitä siivoojilta. Vuokratyövoiman käyttökin on vähentynyt rajusti. Pääkaupunkiseudulla voi silti edelleen puhua työvoimapulasta siivoojien kohdalla.
Siivoustoimialalla oli syyskuun lopussa 5 400 työtöntä ja tuhat avointa työpaikkaa. – Työ ja tekijät eivät kohtaa, koska ne ovat eri paikkakunnilla tai eivät sovi vaatimuksiltaan yhteen. Siivoojia on vaikea saada hyvin matalapalkkaisiin tai raskaisiin tehtäviin. Hyvin vaativiin tehtäviin voi olla myös vaikea löytää tekijöitä, kertoo pääekonomisti Pekka Tiainen työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Tiainen arvelee, että työttömien joukossa on paljon eläkeputkessa olevia. Muiden alojen työttömyys on saattanut tuoda jonkin verran uutta työvoimaa siivousalalle.
Siivoojapula edessä
Pitkällä aikavälillä siivoojien määrä on kasvanut. Se johtuu rakentamisen lisääntymisestä. Siivouspalveluiden verovähennysoikeus on myös lisännyt kysyntää.
Pekka Tiainen arvelee, että vanhuspalveluiden kasvava tarve ja niihin suunnitellut verovähennysoikeudet lisäävät jatkossa siivoustyön määrää. Työtä vain tehdään eri nimikkeellä, osana muuta työtä. Siivoustoimialan yrityksissä on nyt 32 000 työntekijää. Jos mukaan otetaan kaikki siivoustyötä muilla toimialoilla tekevät, siivoojia on 80 000„Ÿ90 000.
Jatkossa suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle tekee ison loven siivoojien määrään. Jo nyt eläkkeelle siirtyy 2500„Ÿ3000 siivoojaa vuodessa. Fyysisesti raskas työ johtaa usein normaalia aikaisempaan eläkkeelle siirtymiseen.
Nuoria tarvitaan alalle Suomeen on tullut paljon siivoojia Venäjältä ja Virosta. Molemmissa maissa elintaso nousee, eikä Suomeen tulijoita ehkä ole jatkossa.
Nuoria pitäisi nyt rekrytoida aktiivisemmin siivousalalle.– Ala on mainettaan parempi, ja se pitäisi kertoa. Nuorille pitäisi tarjota joustavia työntekomahdollisuuksia opintojen ohessa, sano Pekka Tiainen.
Siivoojista valtaosa on vailla ammatillista peruskoulutusta. Vanhempi sukupolvi on oppinut ammatin työtä tekemällä. Jatkossa tavoitteena on, että kaikilla on koulutus ammattiin.