Artikkelit

Vanha hissikori kunniaan
Kiinteistölehti 7/2009, Peruskorjaus

Vanha puukorinen hissi on talon kaunistus. Niissä on jotain samaa kuin puuveneissä tai vanhojen brittiautojen sisustuksessa; joskus puuta nyt vain ei materiaalina korvaa mikään. Hissitkin kuitenkin kuluvat.

Asukkaiden muuttokuormat ja remonttitarpeiden kuljetukset naarmuttavat puupintoja. Viistohiottu peili himmenee tai särkyy. Moniin vanhoihin hisseihin on alun perin kuulunut myös klaffipenkki, joka on kadonnut vuosien saatossa. Joskus on voitu vaihtaa koko puukori kiiltävään metalliseen hissiin. Myöhemmin aletaan miettiä, saisiko sen sopeutumaan paremmin vanhan porrashuoneen väreihin ja henkeen.

 

Hissikorien vaiheita

 

Noin vuoteen 1950 asti käytettiin korien materiaalina puuta.

– Sen jälkeen on siirrytty pikkuhiljaa käyttämään metallirunkoja. 1950–60-luvun hisseissä, jotka käyttäjästä näyttävät puuhisseiltä, on todellisuudessa jo käytetty vaihtelevasti puurunkoja ja metallia, kertoo Marko Vuorela hissien entisöintiä tekevästä Enero Works Oy:stä. Viime vuosisadan alkuvuosikymmeninä valmistetuissa hisseissä on mäntylautarunko, joka on viilutettu - pääasiassa joko visakoivulla, tammella tai mahongilla. Maallikon silmään viimeiset ”puuhissit” näyttäisivät itse asiassa olevan vaneria tai jotain muuta ohutta puumateriaalia.

– Todellisuudessa niissä on yleensä metallirunko, jonka pinnoitteena on laminaattilevy. Toki nykytekniikalla saa hissinkin seiniin lähes mitä tahansa. Uusiin hisseihin on mahdollisuus saada esimerkiksi Marimekon kukkakuviot, Vuorela toteaa.Tutkitaan ensin

 

Vanhan hissikorin kunnostus aloitetaan paikan päällä silmäilemällä pintoja.

– Arvioidaan, mitä toimenpiteitä naarmujen ja kolhujen osalta on järkevintä tehdä. Uusitaanko esimerkiksi viilukerrosta tai sen osia vai kunnostetaanko vanha. Vanhan puuosan voi kunnostaa lähes poikkeuksetta. Joissain tapauksissa on kuitenkin edullisempaa ja järkevämpää tehdä uusi vastaava osa, sanoo Marko Vuorela.Vanhan hissikorin kunnostuksessa on hänen mielestään ehdottomasti haasteellisinta se, että kunnostettu hissi saadaan näyttämään siistiltä vanhalta hissiltä. Ei upouudelta, vaikka osia on jouduttukin vaihtamaan.Joskus vanhaan taloon jälkiasennetaan uusi hissi joka halutaan sopeuttaa talon porrashuoneen ulkoasuun. Tai vanhan talon hissi uusitaan metallikoriseksi mutta halutaan sen yhä sopivan talon henkeen. Ainut vaihtoehto on silloin rakentaa uusi puinen kori upouuden metallihissin sisälle, vanhan mallin mukaan.

Hissillä on historia

 

Taloyhtiö saattaa myös haluta palauttaa vanhan näköiseksi hissin, joka on joskus jo modernisoitu. Silloin selvitetään aluksi, minkä näköiseksi hissi tulisi palauttaa. – Olemme tehneet monia tällaisia hissejä. Kun tiedämme, mikä hissivalmistaja on kyseessä ja valmistusvuoden suurin piirtein, meillä on vahva aavistus siitä miltä hissi on näyttänyt. Tällöin kysymme talossa kauan asuneilta henkilöiltä mitä he muistavat sen materiaaleista ja ulkoasusta. Jos tällaisia asukkaita ei ole, hallitus yleensä tekee päätöksen asiasta. Usein kuitenkin isoissa taloissa on vielä yksi vanhan mallin mukainen hissi tallella, jolloin se toimii mallinamme, Vuorela kertoo. Vanhoilla legendaarisilla hissimerkeillä (Kone ja Silta, Asea, Graham Brothers, Otis ym.) on Vuorelan mukaan myös omia erityispiirteitään, joista voi päätellä, miltä talon hissi on aikoinaan näyttänyt.– Lopuksi varoituksen sana, joka ei suoranaisesti liity hissien entisöintiin. Vanhat puurunkoiset ja viilupintaiset korit voivat naarmuuntua ja kolhiintua helposti. Esimerkiksi muuttojen ja remonttien yhteydessä kannattaa suojata kori, Marko Vuorela muistuttaa.

 

– Siihen löytyy myös mittatilaustyönä tehtäviä hissisuojia. Se kiinnitetään hissirunkoon neppareilla, jolloin kiinnitys ja irrotus on helppoa ja nopeaa.